Sielunpako - haltiasielun pakeneminen
Sielunpako, sielunmenetys
Ihmisten haltiat, haltian, - ja sielun menetys
Vanha sanonta "Olla haldioissaan" tarkoittaa, että ihminen on haltioitunut, hän on haltioissaan. Ihmisen ollessa haltioissaan tai haltioitunut, on hän vahvasti yhteydessä omaan haltiaansa tai hänen haltiansa on ottanut ihmisen valtaansa.
Vanhan kansanuskon mukaan jokaisella ihmisellä on oma haltiansa/haltiasielunsa. Haltia vastaa ihmisen olemuksesta ja voimasta. Haltia vaikuttaa myös ihmisen elämänvoimaan, vaikka ensisijaisesti elämänvoimana voidaan pitää ihmisen sielua tai henkeä. Haltian olemassaolo on kuitenkin elämisen edellytys; haltiayhteyden ollessa poikki tai jos ihmisen haltia on tiessään, niin on ihmisen elämän ilokin tiessään. Elämä ilman haltiaa on kuin eläisi ilman sielunsa syvintä olemusta, elämänsä tarkoitusta tai omaa voimaansa.
Haltia voi olla myös hyvä tai paha; joillakin ihmisillä on hyvin ilkeä haltia ja tällöin ihminen itsekin saattaa olla ilkeä tai uppiniskainen. Haltia vaikuttaa täten myös ihmisen persoonaan, vaikka persoonasta vastaa itse.
Haltian menetys voi ja useinkin johtaa sielunmenetykseen tai hajoamiseen. Haltia saattaa paeta säikähdyksen seurauksena, joka voi syntyä traumaattisesta tapahtumasta tai pitkään jatkuneen kiusanteon, kateiden taikka muunlaisen vaikean ja pitkällisen, ulkopuolelta tulevan vahingollisen voiman johdosta. Haltian tai sielun menetyksen oireita voivat olla esimerkiksi toistuva ahdistus, masennus, paniikkikohtaukset, tyhjyyden tunne (yleisin), elämän tarkoituksen katoaminen, elämänvoiman hiipuminen (jatkuva väsymys, heikkouskohtaukset jne). Haltian menetys saattaa altistaa myös riivaukselle.
Vaikeimmissa tapauksissa kadotetun haltian tai menetetyn sielun voi palauttaa vain noita tai shamaani. Shamaanin tehtävä on etsiä kadonnut haltiasielu toisista maailmoista ja palauttaa se sielunsa menettäneelle ihmiselle. Sielun palauttamiseen liittyy myös mahdollisten tunkeilijoiden poistaminen ja tuhoaminen. Haltian ja sielun palauttaminen on raskas ja toisinaan vaarallinen toimenpide, se vaatii vuosien harjaantumisen. Shamaanin on tunnettava tiet tuonpuoleiseen ja takaisin, tunnistettava vaaranpaikat ja haittaolennot - sekä luotettava väkeensä matkaa tehdessään. Shamaani ei koskaan toimi yksin, vaan häntä auttavat apuhenget, - ja eläimet, jotka hän on saanut initaatioaikanaan.
"Haltijan ihminen sai ensimmäisen hampaansa myötä. Haltija on vaikuttanut ihmisen menestykseen ja niillä on selitetty ihmiskohtaloiden erilaisuutta. Esimerkiksi vahvalla ja väekkäällä ihmisellä, kuten tietäjällä, oli voimakas haltija. Sillä on selitetty ihmisten persoonallisia ja psyykkisiä ominaisuuksia, siten se liittyy sielu-käsitteeseen. Haltija on kuin ihmisen yliluonnollinen vartija, suojelijahenki, joka on toisinaan nähty etiäisenä. Haltija on esimerkiksi kulkenut ihmisen edellä ulkopuolisena kaksoisolentona ennen kuin asianomainen on tullut paikalle. Joskus asianomainen itse näki haltijansa." Ote kirjasta Katkera Manalan Kannu
"Samuli Paulaharjun pohjalaisissa kokoelmissa kerrotaan paljon armoitetuista näkijöistä joilla, päinvastoin kuin tavallisilla ihmisillä, on kyky nähdä maahiaisia, manalaisia, manhonväkeä, kuolleitten väkeä, trulleja, näkymättömiä haltioita, ruumiin haltijoita, rumalaisia, tyhjiä, rumia henkiä, eellusmiehiä. Ihminen voi olla näkijä jo syntymästään asti; useat tulevat näkijöiksi säikähdyksestä; näkijäksi voi tulla vasta elämänsä varrella, satuttuaan jollakin lailla kosketuksiin vainajan kanssa; näkemisen taidon voi saavuttaa panemalla silmiinsä yökön verta, pesemällä silmänsä ruumiin saippualla tai pesuvedellä tai katsomalla ruumiin hevosen länkien lävitse." Suomalaiset Kodinhaltiat, Martti Haavio
"Shamanistisen maailmankuvan mukaan voimme menettää sielumme palasia traumaattisten tilanteiden johdosta, tai sielumme voi "pelästyä" ja lähteä karkuun, turvallisemmille maille. Yhteiskuntamme tuotosta on myös second skin - käsite, jossa lapsemme pakotetaan jo varhaislapsuudessa mahtumaan aikuisten maailmankuvan ankeaan malliin, jossa saduille ei enää päivätietoisuudessa jää tilaa - jää tilaa vain kovettumiselle. Tarunhohtoiset luonnonhaltijat ja näkymättömät ystävät jäävät taka-alalle aikuisen leimattua ne ensi kerran lapsen korvissa hölynpölyksi.
Sielunmenetys voi olla hiljalleen katoava sielunkipinä, joka unohtuu, kun laitamme luovuutemme pöytälaatikkoon tai pölyyntymään arvoesineiden taakse kappiin, toisten odotuksiin taipuen. Jätimme sielumme samaan pieneen rasiaan, jonne laitoimme sulat, kivet ja paperinpalaset, lapsuutemme arvokkaimmat esineet.
Sielun osamme menetys voi olla se kerta, kun sanoimme sydämemme toiveille ei ja annoimme kehomme uhriksi lihan alttarille, vasten tahtoamme. Se hetki, kun halusimme pois ruumistamme, sillä kipu suloisen puutarhamme pyhimmässä ytimessä oli nuorelle kehollemme liikaa. Se hetki, jolloin pistävän hien tuoksu sekoittui partaveteen ja yritimme unohtaa, unohtaa kaiken ja pestä kehomme putipuhtaaksi, itseinhon valuessa hetkeksi tuskan mukana alas viemäriin" Pohjoisen Alitajunnan Maa